Tekstit

Sairaus, joka ei näy

Monien mielestä sairaus, joka ei näy päällepäin ei ole oikea sairaus. Vielä tänä päivänäkin oikeasti löytyy ihmisiä, jotka uskovat tähän tyhmyyteen. Kroonisen kivun lisäksi minulla on todettu vaikea masennus ja molemmat näistä ovat sairauksia, joita ei päällepäin näe. No itse asiassa kivun saattaakin nähdä, mutta varsinkin masennus on sairaus, jota harva näkee. Jos naurat, niin ajatellaan, ettei tuo voi olla kovinkaan masentunut. Tämä jos mikä on täyttä tietämättömyyttä. En ole koskaan voinut ymmärtää, miten vielä tänä päivänäkin voi olla ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tai usko asioihin, joita he eivät koko ajan näe. Minulla ei ole viilleltyjä ranteita, ei hirttojälkiä kaulassa. Minua ei ole lukittu kertaakaan osastolle, laitettu pakkopaitaan tai pistetty pieneen, pyöreään ja pehmustettuun huoneeseen. Mutta kannan silti salaisuutta, jota en ole kertonut miehelleni tai muillekaan läheisilleni, saati terveydenhuollon työntekijöille. Minä yritin itsemurhaa. Kahdesti. Molemmilla kerroilla ...

Hidradenitis suppurativa eli Hs-tauti

Kuva
Kerroin aiemmin paiseista, joita minulle oli alkanut ilmestyä jo vuosia sitten. Alkuun silloin tällöin, yksittäin, sitten niitä alkoi tulemaan jo useita isoja ryppäitä. Tällä hetkellä niiden hoito on hyvällä tolalla, mutta tämän sairauden takia olen käynyt syvissä vesissä. Olen peitellyt itseäni, vihannut itseäni, halunnut piilotella kehoani jopa mieheltäni. Olen miettinyt mikä spitaalinen minä olen ja jopa harkinnut itsemurhaa. lopulta minulla oli onnea, kipulääkärini tunnisti taudin ja pääsin nopeasti ihotautilääkärille, aivan ihanalle lääkärille, joka osasi kertoa sairaudesta ja osasi löytää muutaman kokeilun jälkeen minulle sopivan hoidon. Osaan nykyään suhtautua tautiin eri tavalla, tiedän ettei minussa ole mitään vikaa, vaikka usein mietin miksi juuri minä olen saanut tämänkin ristin kantaakseni.   Hidradenitis suppurativa eli tuttavallisemmin HS-tauti on krooninen tulehduksellinen ihotauti. Siinä karvatuppien ympärille, syntyy voimakkaita tulehdusreaktioita etenkin kaina...

Hyvä vai paha kipupoli?

Olin kuullut kipupolista paljon, niin hyvää kuin pahaakin. Kaikki riippuu paljon lääkäreistä ja hoitajista, jotka siellä saa vastaansa. Uskomatonta kyllä, olin kuullut paljon, kuinka lääkärit eivät usko potilaan kipuihin. Olisi luullut, että kipupolilla jos missä lääkärit uskoisivat niihin ja osaisi huomioida ne hoidossa. Kipupolillakin tietysti työskentelee eri alojen lääkäreitä ja eri-ikäisiä lääkäreitä ja se tietenkin vaikuttaa heidän näkemykseensä kivusta ja sen hoidosta.   Mennessäni ensimmäisen kerran kipupolille alkuvuodesta 2022 mieheni lähti mukaani. Silloin kyllä vielä ajoin autoa ja olisin voinut käydä siellä itsekseni, mutta silloin kipuni olivat jo kovat, eikä minulla ollut kunnollista lääkitystä. Se sekä kova jännitys sai mieheni lähtemään mukaani, tueksi ja turvaksi. Hän tuli mukaan vastaanottohuoneeseenkin. Tuolloin minulla esiintyi jo jonkin verran vapinaa käsissä sekä minulla oli toisinaan vaikeuksia muistaa asioita ja sanoja, siksi oli helpottavaa, kun toiset...

Leikkaukset

Kuva
Tänään kerron teille tarkemmin, kuinka kaikki sai alkunsa ja kuinka päädyin tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Ollessani 15–16-vuotias minulla alkoi olemaan oikeassa ranteessa kipuja, jotka tulivat ja menivät, kunnes ne eivät enää lähteneet pois. Paikallinen käsikirurgi tutki ranteeni ja kertoi ranteessani olevan liikkuvan patin olevan ganglio. Koska kirjoittaminen oli kivuliasta, suositteli hän ganglioiden poistoa leikkauksessa, joka toteutui ollessani 16-vuotias. Leikkauksessa gangliot olivat siirtyneet, niitä ei löydetty, mutta jänteeni huomattiin olevan kertyneet kasaan. Ne eroteltiin ja varoiteltiin uudesta leikkauksesta tulevaisuudessa, jossa jänteet eroteltaisiin toisistaan pysyvästi. Käteni toimi vuosia moitteettomasti, kunnes alkoi uudestaan kipuilla aina ajoittain. Alkuun kipu kuitenkin poistui itsekseen. Ensimmäinen leikkaus Ensimmäinen leikkaus alkamaisillaan. Lopulta kesällä 2020 kipu ei enää poistunut, mutta työterveydestä, eikä terveyskeskuksesta saanut mitään apua....

Alku

Tajusin vasta nyt, muutaman vuoden myöhässä, alkaa kirjoittamaan blogia. Olen kuitenkin koko matkan kirjoittanut ajatuksiani ja tuntemuksiani ylös. Pidän tätä matkana, vaikka matkat yleensä mielletään mukaviksi irtiotoiksi. Tämä on minun matkani terveestä, elämäniloisesta naisesta, sairaaksi mielen mustaamaksi kasaksi. Kasaksi, jolla ei aina tunnu olevan ihmisarvoa, ei ainakaan terveydenhuollon mielestä.   Kerron tähän alkuun lyhyesti, kuinka matkani alkoi. Elämäni oli aika hienoa. Olimme mieheni kanssa molemmat töissä, minulla oli lisäksi opiskelut. Lapset olivat jo kohtalaisen isoja ja elämä alkoi olla hieman helpompaa. Vuonna 2020 korona oli keskuudessamme ja töissäni lähihoitajana sain tehdä ylimääräisiä vuoroja, lähes kuinka paljon tahansa. Lisäksi opiskelin sairaanhoitajaksi ja tein tunnollisesti koulun tehtäviä. Korona ei juuri vaikuttanut meihin muuten, kuin lapsiemme joutuessa kotiopetukseen. Otin ylimääräisiä vuoroja aina kun mahdollista, tein myös tuplavuoroja mahd...